Olen uskotellut itselleni olevani itseriittoinen; en tarvitse toista ihmistä ollakseni kokonainen.
Ehkä en tarvitse miestä rinnalleni, mutta tarvitsen työn ja toisia ihmisiä.
Nyt on totuuden aika edessä: työt vähenevät, eläkeaika lähestyy. Olen haaveillut ajasta, jolloin voin hoitaa huushollini rauhssa, järjestellä komerot ja hyllyt, tehdä käsitöitä, syventyä nettiin, arkistoidea kuvat jne.
Mutta ei se niin yksinkertaista olekaan. Olen elänyt niin työkeskeisesti, että nyt saan tietoisesti ryhtyä opiskelemaan uusille tavoille. Kun en ole tähän asti paljoa piitannut kodin sistamisesta, mikse sen pitäisi nyt kiinnostaa. Olen siirtänyt paljon odottamaan sitä hetkeä, jolloin on aikaa... Nyt sitä alkaisi olla, mutta ....